Toiminnallista syksyä yhdistysasiakkaillemme!Yhdistyksissä syksy on toiminnantäyteistä aikaa. Syyskokoukset, tilinpäätökset ja toimintakertomukset kuuluvat loppuvuoden ohjelmaan muun toiminnan lisäksi. Muistattehan, että kokousvalmistelut ja asiakirjojen taltiointi onnistuvat helposti Yhdistysavaimella. Aktiivista syksyä kaikille asiakkaillemme! Jukka Helin Vastaathan asiakaskyselyynOlet juuri saanut kutsun asiakaskyselyyn, jossa kartoitamme tietoa palvelustamme ja Yhdistysavaimen käytöstä. Tarvitsemme palautettasi, sillä tavoitteenamme on tehdä Yhdistysavaimesta yhä parempi verkkopalvelu yhdistyksille. Kaikkien vastanneiden kesken arvomme 20 leffalippua. Uusia palveluita tarjollaTamperelainen Moniverso ryhtyi Yhdistysavaimen kumppaniksi. He tarjoavat monipuolisesti sisältö- ja suunnittelupalveluita, joilla Yhdistysavaimesta saa enemmän irti. Nyt tilata esimerkiksi oman webmasterin sivuille tuntiveloituksella. Palvelimet uudistuivatYhdistysavain-sivustojen palvelimet päivitettiin syyskuussa. Käyttöön otettiin huippuluokan tekniikkaa, joka takaa toimintavarmuuden ja palveluiden nopeuden. Tarkemmin palvelinuudistuksesta Optinetin sivuilta. |
Yhdistysavain palvelee paremminYhdistysavaimen asiakaspalvelussa on siirrytty käyttämään tikettijärjestelmää, jolla varmistetaan, että asiakkaat saavat varmasti vastauksen ja hyvissä ajoin. Tikettijärjestelmän myötä asiakaspalvelun sähköpostiosoite muuttui. Jatkossa tavoitat meidät osoitteesta asiakaspalvelu@optinet.fi |