Yhdistyksen hallitus tarvitsee mielekkään toiminnan takaamiseksi oman työtilansa, jonne pääsy voidaan rajata ainoastaan hallituksen jäsenille. Jäsensivujen tapaan Hallituksen sivut ovat Yhdistysavaimen tietylle käyttäjäryhmälle rajattu alue, jonne pääsy riippuu ryhmään (tässä tapauksessa hallitus-ryhmään) kuulumisesta. Ryhmien jäseniä hallitaan Yhdistysavaimen Jäsenluettelossa.
Hallituksen oma työtila
Yksityisellä alueellaan hallituksen jäsenet voivat tehdä yhteistyötä monin eri tavoin. Keskustelu toisten kanssa tehostuu ja saa uutta pontta, kun tärkeät asiakirjat voidaan asettaa vaivattomasti kaikkien asianomaisten saataville.
Tiedosto-osioiden (kuva) avulla voidaan lisäksi huolehtia siitä, että kaikki yhdistyksen toiminnan kannalta tärkeä aineisto pysyy tallessa tulevaisuuden tarpeita varten.
Asioiden valmistelu hallituksen kesken ennen julkaisua muulle jäsenistölle on usein tarpeen – Hallituksen sivut on tehty palvelemaan tämänkaltaisia päämääriä. Kun päätökset tulevat ajankohtaisiksi ja asioiden eteneminen vaatii yhteistyötä, tarjoaa Yhdistysavain valmiin työkalupakin.
Mukautettavaa sisältöä
Eri yhdistysten hallituksilla on aina hieman toisistaan eroavia tarpeita. Tästä syystä mitään pakotettua sisältöä Hallituksen sivuilla ei ole, vaan sisältöä voi luoda vapaasti. Hallituksen sivuilla voi käyttää kaikkia Yhdistysavaimen kotisivusovelluksia.
Hallituksen sivuille voit kätevästi myös luoda alisivuja, joilla käsitellään hallituksen tietyn jäsenen kannalta oleellisia asioita. Rakentakaa siis itse juuri teidän yhdistyksenne hallituksen tarpeisiin sopiva kokonaisuus.

